Tulo kotimaahan
toukokuu 3, 2006
Olin tutun elokuvaohjaajan järjestämänä Hollywoodissa. En saa paljastaa vartioitavieni nimiä jos ei ole suostumusta. Sain suostumuksen Anastasialta ja Kylie Minoguelta. Kylien syöpä on tuonut entistä enemmän paparatseja nurkkiin. Tehtäväni on aamulla tutkia reitti. Pidän suojeltavan kanssa palaverin joka päivä aikaisin aamulla. Joskus lenkin aikana joskus aamikahvikupposen ääressä. Kerron ensimmäiseksi, että olen olemassa vain häntä varten. Tehtäväni on turvata hänen henki ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Tällä vakuutan suojeltavalle olevani tosissaan. Täysillä mukana 110 lasissa, kuten pitääkin. Anastasialla meni jonkin aikaa, että hän ymmärsi sen valtavan palon jolla olen työssäni. Lopulta hänkin oli kiitollinen siitä, että olen ammattilainen.
Aamuisin puen aina ylleni urheilualusasun joka hengittää ja päästää hien läpi. Seuraavaksi tuleekin lämpökerros joka imee hien. Tämä asu on puuvillaa. Sitten puen 4B luokitellut luotiliivit ja tarkastan saumat. Dyneemakuitu on kestävää ja parempaa kuin tavallisempi kevlar. Liivissäni on traumalevyt edessä ja takana. 1999 minua ammuttiin 44 magnumilla sekä selkään että vatsaan. Ampuminen tehtiin ampumaradalla ja hyvin toimi.
Päällimmäisenä minulla on joustavaa kangasta oleva yleisasu ja alla tavallinen vartijan vyö. Kotelossa on raudat, kaasu, teleskooppipamppu ja gerberi. Riippuen maasta missä mennään on vyöllä vaihtelevasti ase. Kainalokotelo on piilottelua ja psykologinen vaikutus on paras kun kahva näkyy. Boogiet kun näkee, että kahva on esillä se karsii ensimmäisen terän. Päähän sipaisu geeliä hiuksiin ja tummat aurinkolasit muovikehyksillä ja valmiina ollaan.
Minulla on jitsussa mustavyö en kerro tarkemmin tasoa. Jalka nousee vikkelästi ja lähitaistelussa olen toistaiseksi ollut voittamaton.
Jos vielä luet näitä niin ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä nuo luotiliivien luokitukset tarkotta ja mitä luokkia niitä on?